8 Jan 2012
Greetings from England...
Olen palannut. Päälimmäisenä mielessä mustarastaan aamulaulelut, auringon lämpö kasvoilla, suojaisien pihojen kukkivat narsissit ja kirsikkapuut, kädet käsissä, indigon sininen ja suklaan yliannostus. Kuvat otin Oxfordista, johon päädyimme Lontoon sijaan. Se on hieno kaupunki täynnä mahtavia vanhoja rakennuksia.
Suomessa on valkoinen maa ja pakkanen nenänpäässä. Lumi tuli takaisin poissaollessani. Kolme viikkoa on nyt lomailtu ilman ajatustakaan koulusta. Arvaan kuitenkin, että keväästä on tulossa tiukka, joten tein itselleni pari lupausta. Ne eivät niinkään liity uuteen vuoteen vaan lähinnä hyvinvointiin. Parempi uni on asioista tärkein. Se vaikuttaa aivan kaikkeen. Haluan myös hieman hidastaa elämistä ja olemista. Pohtia asioiden tärkeysjärjestystä. Liika kiire ja stressi ovat hyvän unen vihollisia, joten niihinkin olisi syytä kiinnittää huomiota. Nukutteko te hyvin? Mikä takaa teille hyvän unen?
Subscribe to:
Post Comments (Atom)



5 comments:
Rutiinit, etenkin se, että ennen nukkumaanmenoa asiat tapahtuvat aina jotakuinkin samalla tavalla, hampaiden pesun jälkeen luen hetken jotain yleensä melko raskaslukuista kirjaa. Myös se, että tietää nukkumiseen olevan tarpeeksi aikaa, rentouttaa ennen nukahtamista. Jos tietää, että herätys on viiden-kuuden tunnin kuluttua, on jo nukkumaanmennessään ärtynyt ja kärttyinen lyhyistä unista ja nukahtaminen karkaa vaan kauemmaksi.
Hei, löysin sattumalta blogiisi, mutta nyt luulen, että tulen usein uudelleen! Kuvasi ovat hienoja, aiheet kivoja, tunnelmat upeita - ja värisävyt....aaaahhhh!!
Hyvää uutta vuotta ja hyvää jatkoa blogillesi! Terveisin, Rosmariini.
Kiitos terveisistä :) ja aivan ihana tuo eka kuva! Sama meininki täällä, tarvitsen hyvät unet ja pyrin rauhallisempaan eloon. Stressille kyytiä ja lenkkipoluille hakemaan hyvää fiilistä. Nukun nyt satunnaisesti hyvin , aika usien huonosti. Mulle hyvän unen takaa aikainen nukkumaanmeno ja vaikka kirjaan nukahtaminen. Vellovat ajatukset saavat aikaan levottoman unen, huh. On vaan niin vaikea mennä ajoissa nukkumaan, sitä on nyt pakko opetella. Voi hyvin ja iloa tähän vuoteen!
Minä nukun hyvin vain silloin, kun ei ole stressiä. Esimerkiksi viime viikolla nukuin pari, kolme tuntia yössä - viikonloppuna olinkin sitten jo aika seis. Kaikkeni olen yrittänyt kohentaakseni unenlaatua, mutta no can do. Kauhistuttaa tietää, että nukun seuraavan kerran hyvin vasta maaliskuussa.
ANTEEKSI kaikille kun kommentteihin vastaaminen on viivästynyt! Poden siitä huonoa omaatuntoa...
neitiomad, rutiinit olis varmaan yksi avain hyvään uneen..tai ainakin nukahtamiseen.
Rosmariini, hei mukavaa että löysit tiesi tänne! Tervetuloa vaan uudestaan..ja kiitos kun jätit pienen jäljen käynnistäsi :)
Satu, samaisia asioita mietiskelen minäkin. Nukahtaisin mieluusti myös johonkin muuhun kuin pelkkään pimeyteen...vaikka johonkin ohjelmaan tms. Lukiessa en tosin nukahda ikinä...kyllästyä saatan..
Salla, no voi itku. Kyllä nuo mielenliikkeet ja paineet stressin muodossa vaikuttavat vaan niin paljon uneen ja sen laatuun. Siinä onkin sit isompi pähkinä purtavaksi kuin vaan esim. rauhallisen nukkumaympäristön luominen. Toivottavasti saisit nukuttua edes vähän paremmin!!
Post a Comment